Vuoden energiateko -tunnustus UPM:n Petri Kukkoselle

Petri Kukkonen

(11.9.2014 klo 17.30) Tekniikka&Talous -lehden Vuoden energiateko -tunnustus on myönnetty UPM:n biopolttoaineliiketoiminnasta vastaavalle Petri Kukkoselle.

UPM on rakentanut Lappeenrantaan biojalostamon, jossa yhtiö syksyn aikana ryhtyy valmistamaan mäntyöljystä uusiutuvaa dieseliä.

Tunnustuksen saajalla Petri Kukkosella on ollut merkittävä rooli UPM:n toisen sukupolven uusiutuvan dieselin kehitystyössä.

Biojalostamon tuotanto vastaa neljäsosaa Suomen vuodelle 2020 asetetusta liikenteen biopolttoainetavoitteesta. Näin ollen investointi auttaa merkittävästi Suomea pääsemään asetettuihin tavoitteisiin. Samalla se parantaa Suomen energiaomavaraisuutta.

Investointi biojalostamoon kertoo perinteisen yhtiön uudistumishalusta, kilpailun raati arvioi. Huomionarvosta on myös se, että yhtiö tekee investointinsa ilman julkista investointitukea.

Vuoden energiateko -tunnustus myönnettiin nyt kolmannen kerran. Valinnasta vastasi raati, jossa olivat mukana johtaja Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä, johtaja Mari Pantsar-Kallio Sitrasta, professori Jarmo Partanen Lappeenrannan teknillisestä ylipistosta, puheenjohtaja Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitosta, liiketoimintajohtaja Iivo Vehviläinen Gaiasta sekä toimittaja Tuula Laatikainen ja päätoimittaja Jyrki Alkio Tekniikka&Talous-lehdestä.

Tunnustus myönnettiin torstaina Suomalaisen Energian Päivän tapahtumassa Helsingissä.