UPM muuraa puupohjaista uusiutuvaa dieseliä valmistavan biojalostamon peruskiven Lappeenrannassa

​(UPM, Helsinki, 12.11.2012 klo 14.00) – Maailman ensimmäisen puupohjaista uusiutuvaa dieseliä valmistavan biojalostamon rakennustyöt Lappeenrannassa ovat edenneet aikataulussa. UPM:n Lappeenrannan biojalostamon peruskivi muurataan 12. marraskuuta. Rakennustyöt aloitettiin viime kesänä ja uusiutuvaa dieselpolttoainetta mäntyöljystä valmistava jalostamo käynnistyy vuonna 2014.

”Lappeenrannan 150 miljoonan investointi on UPM:n kärkihanke ja ensimmäinen askeleemme matkalla merkittäväksi kehittyneiden biopolttoaineiden tuottajaksi. Biojalostamo on keskeinen osa bio- ja metsäteollisuuden yhdistävän Biofore-strategiamme toteutusta”, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Lappeenrannan biojalostamo on metsäteollisuuden murroskauden ensimmäinen merkittävä investointi uuteen, innovatiiviseen tuotantolaitokseen Suomessa. Se toteutetaan ilman julkista investointitukea.

Lappeenrannan hanke on tärkeä alueen elinkeinoelämälle ja työllisyydelle. Rakentaminen työllistää lähes 200 henkilöä kahden vuoden ajan. Valmistuessaan vuonna 2014 laitos työllistää suoraan lähes 50 ja välillisesti noin 150 henkilöä. Biojalostamo tuottaa korkealaatuista uusiutuvaa dieselpolttoainetta noin 120 miljoonaa litraa vuodessa.

”UPM toteuttaa uudistumisstrategiaansa pitkäjänteisesti ja edellyttää, että teollisuuden toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä ylläpidetään eikä huononneta lyhytnäköisillä päätöksillä. UPM on edelleen Suomen suurin ja monipuolisin puunjalostaja. Viimeisen 10 vuoden aikana yhtiö on investoinut Itä-Suomeen noin 700 miljoonaa euroa”.

”Yksi Lappeenrannan biopolttoainehankkeen hienoimpia piirteitä on se, että siinä yhdistyy monen UPM:läisen osaaminen. Kestävästä puupohjaisesta raaka-aineesta saadaan oman kehitystyön tuloksena korkealaatuinen, aidosti päästöjä vähentävä lopputuote, joka sopii mainiosti nykyautoihin. Lopputuotteen laatu ja ympäristösuorituskyky kiinnostavat asiakkaita laajalti. UPM:läisten saumatonta yhteistyötä liiketoiminnan kasvun edistämiseksi tarvitaan jatkossakin”, sanoo Pesonen.

Valtiovallan terveiset muuraustilaisuuteen tuo energiaosaston ylijohtaja Esa Härmälä työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM, puh. 02041 50001
Johtaja Petri Kukkonen, UPM, Biopolttoaineet, puh. 02041 50336


UPM

UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. Yhtiön liiketoiminta jakaantuu kolmeen ryhmään: Energia ja sellu, Paperi sekä Tekniset materiaalit. UPM:n palveluksessa on noin 24 000 henkilöä ja yhtiöllä on tuotantolaitoksia 17 maassa. Vuosittainen liikevaihto on yli 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi


UPM Biopolttoaineet
UPM aikoo merkittäväksi toimijaksi korkealaatuisissa, kehittyneissä liikenteen biopolttoaineissa. Biopolttoaineet ovat olennainen osa Biofore-strategiaa, joka yhdistää bio- ja metsäteollisuuden.
Yhtiön kehittämät innovatiiviset, puupohjaiset biopolttoaineet ja niiden tuotantoteknologiat ovat osa kestävää tulevaisuutta. UPM:n biopolttoaineet ovat edelläkävijöitä laadussa, käytettävyydessä ja kestävässä kehityksessä. Ne laskevat autoilun kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. www.upm.com/fi/biopolttoaineet


Media Desk, puh. 040 588 3284
communications@upm.com
www.upm.fi
www.twitter.com/UPM_News